Tänään keskiviikkona meillä on ollut vilkas päivä. Ollaan siivottu, kudottu mattoa, virkattu ja järjestelty hyllyjä. Molemmilla on ollut keittiöhommia, kuten tiskejä, kahvin kaatoa ja roskien vientiä. On ollut mielekäs päivä.
Terveisin M & L
keskiviikko 19. elokuuta 2015
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Frisbeegolfin kokeilua
Kävimme paikallisessa Tokmann -tavartalossa ostamassa uudet kiekot, joita oli mukava heitellä Orimattilan frisbeegolfradalla. Maasto oli metsäisää, oli paljon mäkiä, isoja kuoppia ja pitkää heinää. Tämän takia kiekkoja oli joskus vaikea havaita. Mutta onneksi yhtään ei hukkunut. Sää suosi meitä, lämpötila oli n. +25 astetta. Kovin moni ei ollut kiertämässä rataa, meidän lisäksi tapasimme yhden heittoporukan. Emme kiertäneet koko rataa läpi, koska etäisyydet oli pitkiä. Liikuntaa tuli samalla. Kiersimme kolme koria. Ensi kerralla otamme mukaan kahvit ja mehut.
perjantai 7. elokuuta 2015
Mustikkametsällä
Kävimme eilen iltapäivästä keräämässä mustikoita. Saimme ihan hyvän saaliin, vaikka joku oli ehtinyt apajille jo ennen meitä. Marjoilla saimmekin tänään koristeltua
syntymäpäiväkakun. Kyllä kannatti lähteä. Itikatkaan eivät meitä syöneet. :)
syntymäpäiväkakun. Kyllä kannatti lähteä. Itikatkaan eivät meitä syöneet. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)