Torstaina 3.12. (klo 13-18) meillä on avoimet ovet täällä toimintakeskuksella. Alkuviikon valmistelemme tapahtumaa. Koristeltiin karkkeja runoilla, jotka ovat itsetehtyjä joulutervehdyksiä. Niitä on tarkoitus jak aa vieraille. Täällä tuoksui joulupipareille ja osa kuorrutti niitä. Tähtivalot on laitettu ikkunoihin ja paikkojen siistiminen jatkuu vielä. Huomenna tehdään joulutorttuja.
maanantai 30. marraskuuta 2015
torstai 26. marraskuuta 2015
Varjoteatteriprojekti
Varjoteatteriesityksemme on ollut pitkän harjoittelun tulosta. Hahmojen liikutteleminen kankaan takana oli hauskaa. Aluksi teimme käsikirjotuksen yhdessä näyttelijä-ohjaaja Väinö Weckströmin kanssa. Juoni oli tiivistettynä tämä: Korvatunturin lahjapajalta varastettiin viulu, joka pisti ihmiset tanssimaan. Lopulta varas löytyi ja kaikki hyvin. Esitykseen kuului tanssia ja loppubiisin soitti toimarin HEY-bändi.
Teimme äänitykset Orimattilan
Inka-studiolla Kehräämöllä, näppärästi toimarin yläkerrassa. Studiotyöskentely
oli meille ihan uusi juttu ja replathan menivät lähes ykkösellä purkkiin.
Tässäkin Väiski oli mukana.
Vuokrasimme puvut Orimattilan teatterinystäviltä.
Vuokrasimme puvut Orimattilan teatterinystäviltä.
Teimme kaiken käsityönä hahmoista
lähtien aivan itse. Harjoittelimme esitystä tiiviisti, melkein aina, kun koko porukka
oli kasassa. Esiintyjiä oli seitsemän, jengi vähän vaihtui matkan varrella.
Kävimme kaksi kertaa Lahden musaopiston Kalevi Aho -salissa harjottelemassa. Siellä oli eka esitys, joka oli aivan loistava! Yhden esiintyjän mielestä parasta oli ukkospilven heilutus. Kiertue jatkuu vielä kahdella esityksellä: toimarin avoimissa ovissa (3.12. klo 13-18) sekä Käkelän vanhusten palvelutalolla ensi viikolla. :)

Kumarrukset |
Äänittäjä-Kaitsu työnsä äärellä Inka-studiolla. Taustalla Nikke ja Väinö. |
Pete myös messissä |
![]() |
Jännittäviä tunnelmia |
torstai 19. marraskuuta 2015
Kulttuuripäivä
Vietimme eilen keskiviikkona 18.11. kulttuuripäivää Lahden Musiikkiopistolla.
Esiintyjinä kulttuuripäivillä olivat Kaarisillan laulajat, Hakamaan bändi Pikku Lordi, Orimattilan toimarin bändi Hey, varjoteatterispektaakkeeli Lahjanryöstö Korvatunturilla, tanssitytöt sekä vitsinkertoja.
Tuhannesti kiitoksia kaikille esiintyjille ja vieraille!
Varjoteatterispektaakkeli |
![]() |
Kaarisillan laulajat |
![]() |
Toimarin bändi Hey |
![]() | |||||||||||||||||||||||
Vitsinkertoja tummassa asussa |
maanantai 9. marraskuuta 2015
Hauska Halloween
Meillä oli toimarilla perjantaina Halloween-bileet. Ohjelmassa oli hahmojen esitystä kankaan takana, minkä jälkeen jokainen kävi punaisella matolla pyörähtämässä. Paikalla oli muunmuassa etsivä, peikko, merirosvo, velhoja ja hämähäkki. Paras asu valittiin desipeli äänestyksellä. Tila oli pelottavasti koristeltu. Boolia oli tarjolla, popcornia, hämähäkki-muffinseja ja kummitusmarenkeja oli riittävästi. Tanssittiin musiikin tahdissa. Meininki oli hyvä ja kaikilla oli mukavaa.

tiistai 3. marraskuuta 2015
Oriturnaus, sählyä urheilutalolla 21.10.2015
Toista kertaa järjestetyssä Oriturnauksessa oli hurja meininki. Mukana oli viisi joukkuetta: Mäntsälän Haukat, Orimattilan Hurjat, Hakamaa, Karissimo ja Karkkila. Karkkila vei voiton ja kiertopalkinnon kotiin toistamiseen!
Orimattilan Hurjien maalivahdin kommentit: Kunnon torjuntoja, pallo osui polveen ja kypärään. Kiva kannustava porukka!!!
Pelaajien kommentit: Kovia lyöntejä, tiukkoja pelejä oli kaikki. Rangaistuslaukauksia tuli kahdesti, kun pallo osui pelaajaa käteen.
Kommentteja katsomosta: Hyvältä näytti. Cheerlearderit olivat tosi reippaita! Hyvät oli pelit.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)