Kahvelin # Hashtag tarinan ensimmäinen osa
Aurinkoisena loppukesän päivänä kahvila avasi ovensa Orimattilan
terveyskeskukseen. Kahvilan keittiössä hääräämisen aloitti tarmokas naisporukka
laittaen paikkoja kuntoon. Asiakkaat olivatkin jo kovasti odottaneet kahvilan
avautumista. Tuoreen pullan tuoksu leijaili ilmassa ja kantautui ulko-ovelle.
Iloisesti hymyillen kahvilan henkilökunta otti vastaan ensimmäiset asiakkaat. Pian
avaamispäivän jälkeen kahvilaan kantautuikin hyvää palautetta hyvästä
asiakaspalvelusta ja maukkaista tuotteista. Kahvilan tarina alkoi siis
aurinkoisissa merkeissä ja pitkälle syksyyn aurinko paistoi kirkkaasti
ikkunoiden lomasta.
Jotain kuitenkin vielä puuttui, kahvilalle nimi. Syksyn
saapuessa laitettiin nimikilpailu vireille Toimintakeskuksen ja Sarastuksen
asumisyksikön asiakkaiden kesken. Nimiehdotuksia kerääntyi 28 kpl. Perustettiin
esiraati, joka valitsi jatkoon päässeet nimiehdotukset. Tehtävä ei ollut
helppo. Pienen kädenväännön jälkeen, hyvässä hengessä valittiin neljä
nimiehdotusta finaaliin, jotka olivat Tikkari,
Kahveli, Pupu ja taiteellinen risuaita piirros. Risuaita piirros sai
finaaliraadin suorastaan puhkeamaan luovaan ajatteluun ja ilmiömäisen
yhteistyön tuloksena löytyi kahvilalle sopiva nimi, joka kuvastaisi parhaiten
kahvila miljöötä.
Kahvelin # Hashtag
tarinan toinen osa
Finaaliraati pidettiin kahvilan tiloissa. Raati koostui
vakioasiakkaista ja Toimintakeskuksen asiakkaista. Puheensorina kaikui
terveyskeskuksen aulassa kun raati kävi intensiivistä keskustelua kahvilan
tulevasta nimestä. Neljän nimiehdotuksen joukosta kaksi nousi ylitse muiden Kahveli
ja taiteellinen risuaita piirros. Raadin naisia viehätti vaihtoehto Kahveli,
joka toi mieleen tuoreen pullantuoksuisen kahvilan. Miehet olivat sitä mieltä,
että pelkkä Kahveli olisi liian ”softi” vaihtoehto kahvilalle ja halusivat
tuoda siihen miehisen näkökulman kannattamalla risuaita ehdotusta. Mutta miten
päästäisiin yhteisymmärrykseen siitä, että kahvilan tuleva nimi olisi kaikkien
raatilaisten mieleen vai olisiko se edes mahdollista. Kaikki raatilaiset olivat
niin vahvasti oman nimiehdotuksen takana.
Kahvelin # Hashtag
tarinan kolmas osa
Keskustelua käytiin kahden nimiehdotuksen ympärillä. Kunnes
yksi raadin jäsenistä avasi keskustelun risuaidan suuntaan, joka voisikin
toimia logona ja kuvastaa symbolisesti koko PHSOTEY:n toimintaa ja verkostoitumista
kaikkien toimijoiden kesken. Risuaita toi myös mieleen terveysaseman
työntekijöitä kiirehtimässä ristiin rastiin. Lopulta päädyttiin siihen että
Kahveli-nimen ja kuvion voisi yhdistää. Ajatus miellytti kaikkia raatilaisia,
joten kahvilan nimeksi tuli Kahveli # Hashtag.
Kahvelin # Hashtag tarina alkoi siis
aurinkoisissa merkeissä ja on jatkunut samanlaisena tähän päivään asti. Tuore
pulla tuoksuu edelleen ulko-ovelle asti. Puheensorina kuuluu pöydistä ja
asiakkaat voivat vaihtaa muutaman sanasen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti